päätin lukea läpi D — Mollin neljä ensimmäistä osaa allemanda, corrente, Sarabanda ja giga — jotta saisin suuntani ennen viidennen ja viimeisen liikkeen, ciaconnan, torjumista. (Bach käytti koko käsikirjoitukseen Italiaa.) Teos olisi voinut helposti päättyä loistavaan ja pirteään Gigueeseen. Neljä ensimmäistä osaa olivat Bachin tanssipohjaisten sviittien enemmän tai vähemmän vakioformaatti. Miksi hän sitten lisäsi toisen liikkeen, joka on helposti yhtä pitkä kuin kaikki muut yhteensä? Sukkuloin edestakaisin eri liikkeiden välillä nähdäkseni, löytyisikö mitään yhteisiä elementtejä. Toki jokainen liike alkoi bassolinjalla, joka muistutti Chaconnen alkuperäistä nelitankoa. Tämä ei mitenkään selittänyt näiden neljän kauniin, joskin vaatimattoman liikkeen kannoilla kohoavan chaconnen tarvetta, mutta ainakin niiden välinen yhteys antoi minulle varmuuden siitä, että jonkinlainen liima saattaisi pitää kaiken kasassa.
i had stailed long enough. Oli aika aloittaa itse chaconnen rakennustyöt. Lapsuudessani Bach oli minusta hämmentävä, nuoruudessani hänen työnsä tuntui turgidilta. Aikuisena Chaconnen voima ja salaperäisyys tarjosivat minulle kiehtovan haasteen. Määritelmän mukaan chaconne koostuu yleensä toistuvasta sointukulusta sekä basso ostinatosta eli toistuvasta bassolinjasta. Bachin versiossa oli itse asiassa kuusikymmentäneljä tällaista lausetta, joista jokainen oli itsenäisesti miellyttävä, mutta syvästi liikuttava, kun ne yhdistettiin toisiinsa.
nähdäkseni ensimmäinen tehtäväni oli selvittää, miten parhaiten yhdistäisin nämä alati muuttuvat variaatiot yhtenäisesti. En ollut unohtanut Isaac Sternin viululeirillä vuosia sitten antamaa neuvoa: ajattele chaconnen variaatioiden tapahtuvan ryhmissä, niin että ajattelun ja tunteen kehitys etenee vakuuttavasti. Alussa minun tietenkin tuntui suhteellisen selkeä, koska alussa vaihtelut Kaikki tuli hyväksytty paria, jossa toinen kunkin voitaisiin käsitellä yksinkertainen vastaus ensimmäiseen. Mutta aina silloin tällöin ilmestyi yksinäinen muunnelma, joka pyysi minua ohjaamaan sen jonnekin. Orvot ärsyttivät minua. Kuuluivatko kumpikin seuraavaan tai edelliseen parivaljakoon, vai jäivätkö he yksin raikastamaan kitalakea kuurien välissä? Myös basso ostinato hämmensi. Tämän toistuvan bassolinjan oli tarkoitus tehdä juuri niin-toistaa loputtomasti ilman merkittäviä muutoksia ja toimia teoksen tunnusomaisena teemana. Bach ei kuitenkaan suostunut pitäytymään johdonmukaisesti alusta varten muotoilemassaan bassopohjassa, vaan päätti ammentaa useista varsin omaleimaisista ja erilaisista.
toinen chaconnen ominaispiirre on säännöllisesti toistuva harmoninen rakenne. Tässäkään tapauksessa pystyin helposti tunnistamaan vain kolme tai neljä erilaista kuviota. Aivan kuin Bach olisi aloittanut korttipelin kovilla säännöillä, joita hän sitten hetken mielijohteesta vaihteli uudestaan ja uudestaan kesken pelin. Jopa chaconnen helpoimmin tunnistettava Elementti, tanssillinen painotus tangon kolmesta lyönnistä, esiintyi vain satunnaisesti. Jos tanssisin Chaconnea, mihin ja miten sijoittaisin jalkani, kun stressi ei kohdistuisi toiseen tahtiin?
aiemmissa kohtaamisissa Chaconnen kanssa olin lähinnä touhunnut sen pelottavan tehtävän kanssa, että hallitsin monet hankalat käsiasennot ja rakensin tarpeeksi kestävyyttä soittaakseni viisitoista minuuttia keskeytymätöntä ja vaikeaa musiikkia. Nuo esteet jäivät vielä, mutta analyyttinen ajattelu oli minulle suhteellisen uutta. Valitettavasti se toi vain vähän vastauksia, vain lisää kysymyksiä. Ehkä Toscha Seidel oli ollut point, kun hän oli kehottanut minua, että ensimmäinen oppitunti Chaconne, ” vain pelata sitä sydämestä.”
päätin jättää menneet pohdinnat hetkeksi sivuun ja yrittää katsoa kokonaiskuvaa. Chaconne oli jaettu kolmeen suureen osaan. Synkät ja synkät ulko-osat reunustivat hymnimäistä sisintä, joka herätti rauhaa, kiitollisuutta ja optimismia. Oliko kaukaa haettua ajatella, että Bach, harras kristitty, olisi saattanut tarjota Chaconnea Pyhän Kolminaisuuden, sen hengellisen perusperiaatteen, ilmentymänä? Ensimmäinen osa D-mollissa edustaisi Isää, seuraava D-duurissa poikaa ja viimeinen osa D-mollissa Pyhää Henkeä. Tämä ajatussuunta kiehtoi minua, vaikka olinkin horjuvalla pohjalla maallisena juutalaisena, jolla oli vain hatarat tiedot kristillisyydestä. Mutta mitä enemmän katsoin, sitä enemmän löysin ”kolmosia”. Chaconnen perusrakennuspalikka oli kolmen tahdin tanko, alkuteema esiintyi kolme kertaa — alussa, keskellä ja lopussa-ja sitten oli niitä mielikuvia kolmen nuotin ryhmiä, jotka ilmestyivät yhä uudelleen. Oliko Chaconne jonkinlainen viesti pullossa tarkoitettu (uskallanko ajatella sitä? Jumala?
ote Arnold Steinhardtin kirjasta Violin Dreams (Houghton Mifflin, 11.lokakuuta 2006).